kestävä elämä

Vihreitä valheita


Tykkään ylläpitää omaa tietouttani erilaisille dokumenteilla ja varsinkin Yle Areenasta löytyy toisinaan mielenkiintoisia, vaikkakin ne ovat nähtävillä aina pelkästään parin kuukauden ajan. Satuin viikonloppuna katsomaan sellaisen dokkarin kuin Vihreitä valheita, mikä on katsottavissa vielä vajaan kolmen kuukauden ajan.

Kiinnostuin kestävästä elämästä näin suurella mittakaavalla vasta 1,5 vuotta sitten, joten monet asiat, mitä on tapahtunut maailmassa jopa 2010-luvulla, on itselle uusia. Siksi koen hyväksi lisätä omaa tietoutta myös aikaisemmin tapahtuneista asioista eikä pelkästään, mitä tällä hetkellä tapahtuu.

Itselleni palmuöljy ja sähköautot ovat olleet hieman oudompia asioita, mutta dokumentista sain hyvän pohjan tietouteeni näistä asioista. Pidin sähköautoa aiemmin järkevänä keksintönä, mutta nyt silmäni avautuivat paremmin sille, että asia ei mene ihan niinkään. Dokumentissa muun muassa kerrottiin, että sähköautojen valmistukseen tarvitaan litiumia, minkä kerääminen taas ei ole ekologista laisinkaan. Lisäksi sähköauto jatkaa yksinautoilua, kun pitäisi keskittyä enemmän joukkoliikenteen hyötyihin.

Dokumentti sai pohtimaan varsinkin sitä, miksi viherpesua on ja onko oikein, että kuluttajan täytyy koko ajan olla varpaillaan ettei joudu sen uhriksi? Tunnistin itseni hetkestä, kun dokumentissa tutkija Kathrin Hartmann tutki jokaista purkkia kaupassa tarkistakseen, mitä sen sisällä todellisuudessa on. Koen äärettömän epäreiluksi, että suuryritykset keksivät erilaisia kestävä kehitys -merkkejä itselleen eikä niillä ole mitään oikeita perusteita.

Suosittelen ehdottomasti katsomaan dokumentin, mikäli haluaa lisätä tietoutta asioista, mitä maailmalla tapahtuu! Lisäksi aiemmin oon katsonut muun muassa Ulkolinja: Elektroniikkajätteen vaarat, The True Cost, Expedition Happiness, Living on one dollar, Minimalism ja Cowspiracy, joita suosittelen myös katsomaan 🙂

Kuva: Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *