eettinen pukeutuminen

Wear your values

Yhteistyössä: Store of Hope Meille monelle pukeutuminen on asia, millä tuomme esiin sitä, mitä olemme ja millaisen kuvan haluamme itsestämme antaa. Pukeutuminen saattaa olla iso osa omaa identiteettiä, ja niin se on myös osaksi itsellänikin. Oon perheen keskimmäinen lapsi, joten pienenä käytin isosisarusteni vaatteita ja jo ala-asteelta oon kierrellyt eri kirpputoreja läpi tiedostamatta sille sen …

Continue Reading
matkustaminen

Cairngormsin kansallispuistossa vaeltamassa

Europarcin konferenssin yksi päivistä vietettiin itse valitsemallaan matkalla, joista olin valinnut Ben Macduin valloituksen. Kyseessä on Britannian toiseksi korkein vuori, jonne oli tarkoitus vaeltaa. Vietettiin yhteensä viisi päivää Aviemoressa, joista kaikkina muina päivinä satoi vettä paitsi matkapäivänä. Hypättiin bussin kyytiin, mikä vei meidät hiihtokeskukseen, jossa neljä opasta odotti. Jo alkuun oppaat kertoivat, että tuuli olisi …

Continue Reading
kestävä elämä

Näin meillä kierrätetään

Mua ärsyttää. Muutin elokuussa seitsemännen kerran ja ensimmäistä kertaa asun asuntoyhtiössä, jossa yhtiö ei tsemppaa asukkaita mitenkään kierrättämään. Meidän pihalla nimittäin on jättimäiset sekajäteastiat ja siinä se. On mielettömän surullista nähdä, että maan alla on pari metriä syvä sekajäteroskis, jonne asukkaat heittää roskat aina sanomalehdistä metalliin. Mä haluan kierrättää ja tällä hetkellä oikein kierrätettynä mulla …

Continue Reading
minimalismi

Varusmiehestä minimalistiksi

Nää kuvat on mun kaapista, millä elin yhteensä 347 vuorokautta. Aloitin naisten vapaaehtoisen asepalveluksen heinäkuussa 2016 ja jätin taakseni kaksion täynnä materiaalista omaisuutta. Kuvassa näkyy kaksi sinistä laatikkoa, mihin sai laittaa omia henkilökohtaisia tavaroita. Toisin sanoen laatikosta löytyi alusvaatteita, sukkia, hygieniajuttuja, laastareita ja muuta pientä välttämätöntä. Alhaalla repun takana säilytin omaa läppäriä ja lenkkareita, mutta …

Continue Reading
minimalismi

Minimalismi juhlissa

Yhteistyössä: Uhana Design   Kirjoitin talvella minimalistisesta vaatekaapistani, johon on tullut kuukausien aikana muutoksia. Haluan, että vaatteet on helposti yhdisteltävissä ja että ne sopivat arjesta juhlaan. En halua kokea aamuja, jolloin en tiedä mitä pukea päälle tai kissanristiäisten lähestyessä panikoida ettei oo juhlavaa puettavaa. Niinpä oon vaatekaappini sisältöä käynyt läpi ja saanut tehtyä kaksi asukokonaisuutta, …

Continue Reading
kestävä elämä

Miten meillä siivotaan?

Tänään puhutaan asiasta, mistä mä tykkään, eli siivoamisesta! Vielä vanhemmilla asuessa en välittänyt siivoamista kovinkaan paljoa ja yleensä omaan huoneen siivous tapahtui kerran kuukaudessa urakkasiivouksena. Täysikäisenä muutin omilleni ja sieltä pieni siivoushullu sitten tulikin esiin. Mä tykkään siitä, että kotona on siistiä, ettei joka paikassa oo vaate- tai roskakasaa odottamassa. Mulle on tärkeetä, että pystyn …

Continue Reading
eettinen pukeutuminen

Älä ota kesäkissaa, vastuu kannetaan 24/7/365 – tai ei ollenkaan

Yhteistyössä: Riva Clothing Mä olin viime kesänä kesätoimittajana Kalajokilaakso -lehdessä ja sain vapaat kädet toteuttaa omia ideoita. Yks niistä, ja itse asiassa sen kesän tärkeimpiä artikkeleja, oli juttu löytökissoista. Pääsin haastattelemaan Ylivieskan lemmikkieläinhoitolan omistajaa ja haastattelun aikana opin äärettömän paljon. Mari kertoi mulle, että varsinkin kesäisin hän saa useita soittoja, joissa kerrotaan löytyneen kissapentue autiosta …

Continue Reading
kestävä elämä

Mikä on oikein ja mikä väärin

Samalla tavalla kuin Kyse ei ole pelkästään siitä, että hankkii sen paremman vaihtoehdon -postauksen kanssa, näiden ajatusten muodostaminen lauseiksi on äärettömän vaikeaa. Tätä postausta oon pyöritellyt jo useamman viikon ajan, mutta päätin vihdoinkin vain kirjoittaa enkä pohtia liikaa niin ehkä saan ajatukset edes jotenkin lauseiksi. Monesti luen kinastelua siitä, kannattaako kaupassa ostaa muovi- vai paperipussin …

Continue Reading
kestävä elämä

Hiuksille sopivaa palasaippuaa metsästämässä

Yhteistyössä: Lush Mun kosmetiikkavarustukseen ei kuulu paljoa, mutta sitäkin enemmän oon saanut harmaita hiuksia etsiessä itselle sopivaa tapaa pestä hiuksia. Mulle unelma olis, että voisin pestä hiukset pelkästään vedellä, mutta helposti rasvoittuvat hiukset on eri mieltä. Oon kokeillut pestä mun hiuksia nyt ruisjauhoilla, vedellä ja oliiviöljypalasaippualla. Mun toiveet on, että hiusten pesukerta voisi olla jopa …

Continue Reading
kestävä elämä

20 asiaa, mistä oon luopunut

Hei täältä muuttolaatikoiden seasta! No ei vainiskaan, en oo vielä pakkauksessa niin pitkälle päässyt 😀 eilen käytiin tulevaa kotia katsomassa ja nyt muistui mieleen, mitä huonekaluja sitä mukaan voi ottaa kuun vaihteessa. Samaan aikaan kun näitä vähäisiä muuttopusseja pakkaa, tuli mieleen ajatella, mistä kaikesta sitä on elämässä ylipäätänsä luopunut. Niinpä päätin listata 20 eri tuotetta, …

Continue Reading