8. toukokuuta 2018

in

Yksi suurimmista päätöksistä on muuttaa ruokavalio ekologiseksi

ekologinenruokavalioElämäntapojen muuttaminen ei ole ikinä pieni askel eikä se koskaan tapahdu hetkessä. Kiinnostuin aluksi minimalismista, sitten luonnollisuudesta, ekologisuudesta ja eettisistä valinnoista ja viimeisimpänä jätteettömyydestä. Jokainen näistä ovat jo yksistään todella isoja sekä moniulotteisia asioita enkä todellakaan ole saavuttanut yhdessäkään sitä jäävuoren huippua.

Kiinnostus ja halu muutokseen ovat kuitenkin asioita, mitä tarvitsee, jotta muutos voi tapahtua. Jotkut asiat ovat toiselle helpompia kuin toiselle eikä ikinä voi sanoa, mikä on helpoin teko ekologiseen, eettiseen, minimalistiseen tai vaikkapa siihen jätteettömään elämään. Itselle minimoiminen, kulutuksen vähentäminen ja useiden asioiden kokonaisluopuminen ovat olleet helppoja ja kierrättäminen on jo lapsuudesta tuttua. Yksi asia on kuitenkin ollut vaikeaa ja annoin itselleni aikaa valmistautua itse muutokseen.

Kyseessä on ruokailutottumukset, mitkä ovat aina olleet oma heikkous. En ole kokkaaja enkä välitä ajasta keittiössä. Rakastan kyllä ruokaa ja makuelämykset ovat tärkeä asia itselleni. Kun lukee enemmän ja enemmän siitä, millainen ruoka on epäekologista ja millaista ruokaa kannattaisi lisätä ruokavalioon, syntyi melkoinen ahdistus siitä, että miten pystyn elämään asian kanssa. Niinpä päätin antaa itselleni aikaa pohtia ja tutkiskella asiaa ennen kuin ryhdyn konkreettisiin tekoihin.
ekologinenruokavalio-2
Nuudelia, paprikaa, herkkusieniä, vihreitä papuja, sipulia, soijakastiketta, wokkikastiketta, suolaa ja pippuria.

Se oli ihan normaali työpäivä, minkä päätteeksi tuli vain tunne, että ehkä nyt ostaisin pelkästään kasvisperäisiä ruokia kotiin. Siitä se lähti ja pikkuhiljaa oon alkanut opettelemaan ruoan tekoa ekologisista raaka-aineista. Kyseessä on todella vaikea muutos itselleni, eikä ihmekkään. Me syömme viisi kertaa päivässä ja ruoka pitää meidät hengissä. Onko siis ihmekkään, että pelottaa muuttaa sellaisia tapoja, mistä meidän koko elämä on riippuvainen?

Aluksi kutsuin uutta ruokavaliotani kasvisperäiseksi ruokavalioksi, mutta ystäväni keksi täydellisesti kuvaavan nimityksen – ekologinen ruokavalio. Ekologinen ruokavalio sisältää ruokia, minkä tuottaminen ei muodosta luontoa kohtaan suurta ekologista jalanjälkeä. Ekologinen ruokavalio sisältää mahdollisimman paljon sesonkituotteita, kotimaista ruokaa ja pääsääntöisesti kasvisperäisiä tuotteita. Mukaan mahtuu myös riistaa, marjoja sekä sieniä luonnon helmasta. Mulle ekologinen ruokavalio ei kategorioi itseäni vegaaniksi, kasvissyöjäksi, sekasyöjäksi tai semivegaaniksi vaan antaa valita mahdollisimman ekologisia ruokia lautaselle. Joku toinen voi ruokavaliota kutsua myös ilmastomyönteiseksi ruokavalioksi. WWF:n opas näyttääkin tosi kätevästi mitä kannattaa suosia, mitä harkita ja mitä välttää.

En itse henkilökohtaisesti ole innostunut ajatuksesta, että kaikki liha- ja maitotuotteet korvataan vain kasvisperäisellä tuotteella. En esimerkiksi koe tarvetta vaihtaa maitoa kaura- tai soijajuomaan, vaan juoda sen sijasta vettä. Toki leipomisessa pidän ajatuksesta, että korvaavia ainesosia on olemassa. Tästä syystä tahdon siis oppia myös tekemään täysin uusia ruokia enkä vain muuttaa pottumuussia ja lihapullia pottumuussiksi ja kasvispyöryköiksi. Eipä sillä, tätäkin on kokeiltu uusien ruokien seassa.

Omavaraisuus on kiinnostanut itseäni monessakin eri asiassa, joten toivon tälle syksylle vielä isompaa satoa omaan pakastimeen kuin viime vuonna. Viime vuonna pakastimeen päätyi itse kerättyjä mustikoita ja punaviinimarjoja sekä naapuripaikkakunnalla kasvatettuja mansikoita. Tein viinimarjoista myös itse mehua. Tälle vuodelle toivon pakastimeen mustikoita, mansikoita, viinimarjoja, puolukkaa, vadelmia sekä sieniä ja itse tehtyä mehua. 

Lähiruokaa haluan lisätä ja parinkymmenen kilometrin päästä löytyy mylly, jossa jauhetaan paikallista luomuviljaa, josta haluaisin opetella leipomaan erilaisia leipiä. Lisäksi haluan etsiä enemmän yrityksiä, jotka tulevat läheltä, millä voin vähentää kuljetuspäästöjä. Toki on huomioitava, että ruoan hiilijalanjäljessä se isoin kuormitus saattaa olla juurikin reissu autolla kauppaan ja kotiin. Tämän vuoksi yritän tehdä isompia ostosreissuja harvemmin pienten ja useiden kauppareissujen sijaan. 

Ruokailutottumusten muuttaminen on ollut tähän mennessä itselle isoin muutos haasteellisuuteen perustuen. Paljon on vielä opittavaa ja kiinnostus luonnollisiin ja puhtaisiin raaka-aineisiin ovat tällä hetkellä isoimpana kiinnostuksen kohteena. Yllättävää on myös se, että ekologinen ruokavalio ei loppujen lopuksi ole kovin kallista. On myös yllättävän antoisaa tutkia tuttujen kauppojen ruokahyllyjä ihan eri tavalla kuin ennen ja antaa mahdollisuus tuotteille, joita ennen en ole kaupasta ostanut. Esimerkiksi en lähes koskaan osta paprikaa, mutta wokki ilman paprikaa kuulostaa mahdottomalta vaihtoehdolta.

Millainen sun ruokavalio on ja mikä on ehdottomasti lempiruoista? :-)

6 kommenttia:

  1. Hyviä päätöksiä ja fiksuja ajatuksia! Se on totta, että ekotekoja on tosi monenlaisia ja mikä kellekin on helpointa, on hyvin henkilökohtaista. Itse ajattelen koko maapallon kannalta usein kolmea pahaa ällää: liikakansoitusta, lihansyöntiä ja liikennettä (toki on monia, monia muitakin pahoja juttuja). Liikakansoitus ei ole Suomen ongelma, mutta maailman on ja sen "korjaaminen" omalta kohdalta on helppoa. Lapsia ei ole eikä tule- mitä muuta voi yksittäinen pariskunta tehdä. ;) Lihansyönti loppui jo lapsuuden viattomuuteen ("en halua että eläimiä tapetaan enkä halua syödä niitä") ja veganismi alkoi vuosia sitten, kun oma tieto ja tiedostaminen lisääntyivät. Veganismin sisällä teen tietysti mahdollisimman lähi-, luomu- ja ekovalintoja. Mistään en koe luopuneeni eli helppoa on. Mutta liikenne... Omaa autoa ei ole koskaan ollut eli lähimatkat kauppaan ja muualle kävellään tai pyöräillään. Suuressa kaupungissa on pitkiäkin välimatkoja ja ne kuljetaan julkisilla. Mutta olen matkustanut Euroopassa. Lentäen. Se ei ole hyvä asia, mutta rakastan matkustamista ja jos tilaisuus joskus tulee, lähden taas. En reissaa edes kerran vuodessa, mutta tämä on "pahe", josta en voi luvata luopuvani. Itsekästä? Varmastikin! Näin siis olemme kaikki epätäydellisiä ja mielestäni se on ok. Kyllä elämässä täytyy olla nautintojakin, vaikka ne olisivatkin tavallaan "pahasta maailmalle".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolme ällää kuulostaa hyvältä tavoitteelta ja sopii joillekin ihmisille tosi hyvin! En itse ainakaan kykenisi elämään täysin nollalla, eli matkustan kyllä ja toisinaan myös lentäen, mutta yritän kompensoida sitä sillä etten tilaa ulkomailta tavaraa, ostan hyvin vähän uutena tai ylipäätään en osta paljoa, kierrätän kaiken minkä voin ja niin edelleen. On asioita, mitä rakastaa mielettömästi ja sitten on asioita, mistä voi luopua. Matkustamisesta en itse halua luopua, mutta matkustaa voi myös vastuullisesti :-)

      Poista
    2. Totta! Ei "nollaelämää" voi elää! Ja totta sekin, että ulkomailta tilatut tavarat ovat myös lentomatkoja- moni ei tule sitä edes ajatelleeksi. Luin joskus kirjoituksen, jossa kehotettiin omilla lentomatkoilla suosimaan ns. lomalentoja eikä reittilentoja. Perusteluna oli, että turistilennot buukataan aina täyteen, jos suinkin mahdollista. Usein olemme ottaneet pikalähtöjä matkoille eli täyttäneet ne tyhjiksi jäämässä olevat paikat. Halvempaa ja ehkä (ihan vähän) pienempi paha.
      Ai niin, mun lempiruokia ovat omatekoinen pizza, kiinalainen ja intialainen ruoka, pannari mansikkahillon kanssa ja tietysti Vihreät Kuulat! Ja Marianne-karkit! :)

      Poista
  2. Kuulostaa päällisin puolin paljon siltä, minkälaista itsekin tulee syötyä. Mä olen pyrkinyt myös suosimaan kotimaisia marjoja, sieniä ja omenoita kaukaa tuotujen hedelmien tilalla. Toki niitäkin syön. Jonkun verran meillä on ollut myös omaa pientä viljelyä ja esim. perunat ym. on usein saatu vanhemmilta. Ostin 5 kiloa ruisjauhoja. Jauhot on naapurikunnasta. Teen niistä pääosin leipää, mutta ihan kakkuunkin ne kävi, kun lisäsi makeutta muista aineista. (Esim paikallisesta hunajasta) Kalaa ja riistaa on käytössä maltillisesti itse, tutun tai sukulaisen pyytämänä. Jos kaupasta tulee otettua lihaa, niin koitan ottaa niitä, joissa on päiväys menossa umpeen. Kaikkein tärkeimpänä olen kuitenkin pitänyt hävikin välttämistä ja siihen on muodostunutkin toimivat käytännöt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihanalta! Minusta myös ruokahävikin välttäminen on yksi tärkeimmistä asioista ja siihen kannattaakin panostaa :-)

      Poista
  3. Olen itse tehnyt saman päätöksen pari kuukautta sitten. En ole itse mikään kokkikolmonen ja olen nyt yrittänyt syödä pääsääntöisesti kasvisruokaa.. Olen yrittänyt opetella kasviruokien tekoa ja voin kertoa epäonnistuneeni monen monta kertaa :D yleensä ruuat jää mauttomiksi tai muuten vaan kummalisiksi. Aina ne tulee syötyä, mutta harjoitusta kaipaan vielä kovasti. Mutta en halua antaa periksi.. yritys jatkuu ;D

    VastaaPoista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan