3. maaliskuuta 2018

in

Oman hiusvärin takaisin kasvattaminen etenee

hair-3 Kerroin joulukuussa syitä, miksi kasvatan oman hiusvärin takaisin. Lyhyesti kerrottuna oon useamman vuoden halunnut kasvattaa oman hiusvärin takaisin, mutta tyvikasvun ilmestyessä, oon menettänyt kärsivällisyyden ja värjännyt hiukset uudelleen. Nyt kuitenkin mun hiukset on viimeisen kerran värjätty viime kesäkuussa ja leikattu joulukuussa.

lahjoitin mun hiuksia hyväntekeväisyyteen toukokuussa ja ajattelin, että lahjoittaisin vielä toisen kerran joulukuussa, joten vedettiin tukka polkkamalliin ja lähetin hiukset Englantiin hyväntekeväisyyteen. Siitä alkoi niin hiusten kasvatus- kuin oman hiusvärin kasvatus -projekti.
hair-4

Mitä mun hiuksille nyt kuuluu? Kolmessa kuukaudessa hiukset on kasvanu sen verran, että saan vihdoinkin ne joten kuten letitettyä kiinni. Koska tyvikasvu alkaa olla koko ajan hurjempi, tykkään olla enemmän hiukset kiinni kuin auki. Myös intti teki omat kepposet eikä auki olevat hiukset enää tunnu turvallisilta ja omalta jutulta. Tarkoituksena onkin oppia tekemään erilaisia lettejä hiusten kasvaessa, jotta kampaukset olisivat nättejä ja käytännöllisiä.

Oon pessyt pian kaksi kuukautta hiukset oliiviöljypalasaippualla, mihin oon ollut tyytyväinen. Hiukset pesen noin 2–4 vuorokauden välein, ja vasta neljäntenä päivänä alkaa rasvaisuus näkymään. Tähän pesuväliin oon tyytyväinen, sillä aiemmin pesin hiukset niin shampoolla kuin hoitoaineella päivittäin. Hiuslakkaa, -vahaa tai lämpökäsittelyä hiukset ei oo saanut viime kevään jälkeen ja suoristusraudan (millä tein pääsääntöisesti juhliin kiharat) on myyty pois.

Nyt aletaan kuitenkin olla niin sanotusti prosessin paremmalla puolella, sillä tyvikasvulla alkaa olla jo mittaa, mikä antaa uskoa onnistumiseen. Tyvikasvusta saa myös selkoa, millaiset hiukset tulee tulevaisuudessa olemaan! Oma hiusväri miellyttää enkä jaksais odottaa hiusten kasvua!

Muista käydä osallistumassa arvontaan tästä!

4 kommenttia:

  1. Tätä projektia on kiinnostava seurata, koska itselläkin olisi unelmana joskus kasvattaa oma väri takaisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä, miten pitkään näitä postauksia saa kirjoittaa haha :-D ei mitään hajua, tuleeko tässä kestämään vuosia..

      Poista
  2. Oman hiusvärin kasvatus on kyllä semmonen projekti, että huh huh! Miulla on nyt ollut muutaman vuoden ajan täysin oma väri päässä, kun aikoinaan kyllästyin jatkuvaan tyvikasvuun ja värjäilyyn (ja samalla myös rahan menoon). Kasvatusprosessi kävi todellakin luonnon päälle, kun välillä oma esiin puskeva väri ihastutti ja välillä taas oli valmis palaamaan värjäyskierteeseen, ettei näyttäisi niin nukkavierrulta ja valjulta. :D

    Oot jo hyvin voiton puolella omassa projektissasi, hyvä siitä tulee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vautsi, oot jo päässy tästä vaiheesta hyvin eroon :-) mä jaksan uskoa, että hiukset kasvaa kun koko ajan oma väri näkyy enemmän ja enemmän. Toki tässä vielä parisen vuotta saa odottaa, että kokonaan oman väriset on kun en ihan lyhyeksi halua hiuksia leikata!

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan