11. helmikuuta 2018

in

Minimalistinen vaatekaappi

minimalismivaate-2
Mä oon haaveillut, että saisinpa joskus vaatekaapin, mistä ei löytyis yhtäkään ylimääräistä vaatetta. Lukema sata on kuulostanut hyvältä tavoitteelta, mutta kuulosti kaukaiselta unelmalta. En missään vaiheessa ollu laskenut omien vaatteiden määrää, kunnes yhtenä päivänä päätin, että en voi päästä tavoitteeseen ellen tiedä nykyhetken lukemaa. Vaatteita laskiessa yllätyin, sillä eihän mulla tosiaankaan sataa vaatetta vaatekaapista löydy! Niinpä päätin nyt vihdoinkin avata hieman tänne blogiin, mistä mun vaatekaappi sitten koostuu!
Mä en lähtenyt mun vaatekaappia tyhjentämään ajatuksella, että haluan siitä mahdollisimman minimalistisen. Mä oon tiedostanut, että jo vuosien ajan oon säilönyt monen ikeakassin verran vaatteita kaapissa, mitä en edes käytä. Jo vähällä järjenkäytöllä ymmärtää, että siinä ei oo mitään järkeä. Halusin lähteä tyhjentämään vaatekaappia turhasta sisällöstä pois.
minimalismivaate minimalismivaate-4

Ylimääräiset vaatteet kaapista pois

Aloitin vaatehuoneen läpikäymisen viime syksynä, jolloin ensimmäisellä kerralla otin vaatehuoneesta sellaiset vaatteet ikean kassiin, mistä en pitänyt. Jo tuo määrä oli melkoinen, mutta seuraavat kolme kertaa poistin vaatekaapista vaatteet, mitä en ollut käyttänyt vuoteen sekä ajatuksella ”Jos nyt olisin kaupassa, ostaisinko tätä”. Näitä kahta keinoa käyttäen oon päässyt nykyiseen tilanteeseen.
Minimalistinen vaatekaappi on mahdollistanut sen, että oon käyttänyt vaatteita paljon monipuolisemmin eikä aamulla oikein oo ”mitä pukea päälle”-hetkiä, sillä kaikki vaatteet vaatehuoneessa on itselle mieluisia ja sopivia.
Meillä on makuuhuoneen yhteydessä vaatehuone, missä on molemmilla puolilla tanko, mikäli vaatteita haluaa henkariin sekä viisi erillistä hyllyä. Siirsin kaikki muut paitsi housut henkariin, joten vaatteet on nähtävillä helposti sekä pysyvät suorempana kuin viikattuna.
Listasin tähän alle tarkemmin, mitä mun vaatehuoneessa on. Jätin laskematta alushousut, sillä niitä en ole käynyt läpi sekä sukat, sillä meillä on miehen kanssa yhteiset korit sukille eikä ole ”mun” tai ”miehen” sukkia :-D
Uskon pystyväni vielä pienentämään listaa, mutta oon jo nykyiseen tyytyväinen. Tällä hetkellä vaatteiden materiaalit on myös suhteellisen hyvät muutamaa vaatetta lukuunottamatta, mutta noita vaatteita käytänkin pesussa harvemmin ettei mikromuovia irtois yhtään ylimääräistä vesistöihin.
minimalismivaate-3

56:n vaatteen vaatehuone

5 T-paitaa – Näistä koen kahden olevan hieman ylimääräisiä, mutta toistaiseksi ne ovat pysyneet matkassa
1 Huppari
5 pitkähihaista
3 villapaitaa
2 siistiä pitkähihaista
2 flanellipaitaa
3 villaneuletta
2 yleistä mekkoa 
1 juhlamekko
4 farkut
1 ulkoiluhousut
1 sadetakki
1 tuulitakki
2 kevät- ja syystakkia, toinen villatakki ja toinen yleinen
1 pakkastakki
1 pakkashousut
2 urheiluhousut, toiset näistä shortsit
3 urheilurintsikat – Tästä olisi tarkoitus pudottaa lukema yhteen
2 normaalit rintsikat – Näihin toivoisin vielä yhdet lisää, mutta mieluisia on hankala löytää
1 urheilutoppi
1 uimapuku ja 1 bikinit – Bikinien kohtaloa vielä pohdin, onko niille oikeasti tarvetta
4 kengät – talvikengät, tennarit, lenkkarit ja kumisaappaat. Tarve olisi yhdille ballerinoille juhlia varten, sillä aiemmat hajosivat viime kesänä.
1 vyö
1 lapaset
5 huivia – kolme ohuempaa ja kaks paksumpaa. Näiden lukumäärä on mielestäni myös vähän liikaa, sillä käytän pääsääntöisesti talvella yhtä paksumpaa ja kevät-syyskaudella yhtä ohuempaa.
= 56
Miltä mun vaatehuone kuulostaa?
(Itselle ylimääräiset vaatteet on mennyt kirppiksillä ja hyväntekeväisyydessä kiertoon!)

2 kommenttia:

  1. Itselläni on esim. viisi paitaa, viidet eri bokserit, seitsemän lyhyttä ja seitsemän pitkää sukkaa, yhdet lenkkarit, toiset lenkkarit vedenpitävät, talvikengät. Kenkiä ei ole kuin kolme, kovassa käytössä, ostan uuden kun vanha menee epäkuntoon. Vaatteita on vähän, shortseja kaksi kappaletta, farkkuja kahdesti ym. Talvitakki yksi housuineen, toinen takki housuineen kevyemmälle säälle vettä hylkivänä. Sanoisin, että on alle 70 vaatetta :D

    Toki paidoissa on eri värejä, niitä tulee sitten vaihdeltua, ettei näytä samalta. Toisaalta käytän samoja vaatteita ihan loppuun. Paita lähtee vaihtoon vasta kun syntyy isoja reikiä. Minä tykkään kuluttaa kaiken loppuun ja oikeastaan kukaan ei edes huomaa. Käytän samaa vaatetyyliä päivittäin, mutta missään, ei missään kukaan ei ole korottanut ääntään. Ihmisiä ei kiinnosta.

    Minulla on sitten toki jotain muitakin vaatteita, esim. neuleita ja asioita, joita en nyt ole maininnut. Kaikki vaatteet kuitenkin mahtuvat studiokämppäni pieniin vaatekaappeihin eikä uusia ole tarvinnut ostaa. Vaateliikkeissä on mainostettu vaatteiden kierrättämistä, vanhat voi tuoda, ostaakseen uutta. Tämä on harhaa, sillä kyseisistä vaatteista ei tehdä uusia vaatteita, vaan myydään jossain meren takana kehitysmaissa. Se on ihmisten harhaanjohtamista.

    Ystäväni on samanlainen, kaikki käytetään loppuun asti, ja hän suosii vieläpä kirpparilöytöjä esim. takeissa ja farkuissa. Se on oikeaa vastuunkantamista, sillä tekemättäkään ei voi jättää!

    VastaaPoista
  2. Sun vaatekaapi näyttää tosi kivalta! Mulle itselleni tulee kyllä hyvä fiilis, kun vaatekaappi sisältää just sellaisia vaatteita joita oikeasti käyttää. Myös vaatteiden säilyttäminen on niin paljon helpompaa, kun vaatteet mahtuu siististi kaappiin. Haluamansa vaatekappaleen myös löytää helpommin.

    VastaaPoista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan