1. helmikuuta 2018

in

DIY: Luonnollinen deodorantti

diydeodorantti-12
Heippa ja ihanaa torstaita! Mä heräsin tänään viideltä, kun mies lähti töihin ja sen jälkeen en oo unen päästä saanut kiinni. Ajattelinkin jo eilen, että tänään suon ittelleni vapaapäivän ja hoidan asioita täällä kotona kuntoon. Mulla on ollut jo tovin pitkä lista asioita hoidettavana, ja useampi niistä on ollut sellaisia, mitkä vie enemmän aikaa. Kerroin jo aiemmin, että varasin uudelleen kirpputorilta pöydän ja tänään olen niitä tuotteita neljän ikeakassillisen verran hinnoitellut. Noin puolet tuotteista ovat vanhemmiltani, mutta tänään kävin vaatehuoneen vielä kertaalleen läpi ja myyntiin lähti uusi kasa vaatteita. Oon päässyt itseni mielestä hyvin minimalistiseen vaatekaappiin, josta kerron sitten myöhemmin. Tämän päivän aihe on nimittäin itsetehty deodorantti!

Kohti luonnollisempia tuotteita

Mulla on tavoitteena päästä mahdollisimman kemikaalivapaaksi. Lopetin seitsemän kuukautta sitten hiusten värjäyksen ja uuden vuoden kynnyksellä lopetin normaaleiden markettishamppoiden käytön ja nykyään pesen hiukseni pelkästään oliiviöljy palasaippualla. Meikki jäi arkikäytöstä jo lähes kaksi vuotta sitten. Näin ollen mun arkikäytössä on tällä hetkellä deodorantti ja hajuvesi. Hajuvedestä en osaa vielä päästää irti, sillä en ole löytänyt luonnollista korvaajaa. Deodorantista oon löytänyt monia ohjeita ja vihdoinkin entinen deodorantti loppui, joten tänään keittiössä jauhot pöllys ja ensimmäinen itsetehty deodorantti on valmis!diydeodorantti-13

Suosituksia jo viime kesältä

Olin viime kesänä valokuvaamassa erästä tapahtumaa, jossa oli paljon erilaisia torimyyjiä. Kolmen naisen pisteellä huomasin luonnonmukaisia tuotteita ja jäin hetkeksi heidän kanssa keskustelemaan. Naiset olivat saaneet idean luonnonmukaiseen deodoranttiin, sillä he olivat lähteneet vaeltamaan Lappiin eivätkä halunneet ottaa mukaan mitään luontoa roskaavaa. Muistan tuosta keskustelusta, että heidän deodoranttinsa sisälsi ainakin kookosöljyä ja ruokasoodaa. Jokainen nainen oli kokenut deodorantin toimivaksi ja olivat saaneet jopa äitinsä kokeilemaan.
Näillä kahdella raaka-aineella lähdin etsimään ohjeita ja mikäpä parempi paikka etsimiseen kuin Pinterest! Löysinkin muutaman, jotka olivat hyvin samantapaisia keskenään. Ainesosien määrästä en osaa vielä sanoa mitään, mutta päätin laittaa ohjeesta poiketen hieman vähemmän ruokasoodaa, sillä moni on kokenut liiallisen ruokasoodan aiheuttavan kutinaa. Jakamani ohje on siis sovellettu alkuperäisestä. Lisäksi ostin eteerisen öljyn sitruunan tuoksuisena, jotta deodorantti saisi hieman raikasta tuoksua.
Kokemuksia en osaa vielä sanoa, mutta innolla odotan seuraavia viikkoja!
diydeodorantti-11 diydeodorantti-14

DIY: Neljän ainesosan deodorantti

3/4 dl Kookosöljyä
1/2 dl Maissitärkkelystä
1/4 dl ruokasoodaa
1/4 tl eteeristä öljyä
Kaada kaikki ainekset astiaan ja sekoita huolellisesti ainekset niin, että seos on tasaista. Kaada sopivan kokoiseen, kannelliseen purkkiin. Levitä deodoranttia puhtaalla tikulla tai sormella juuri pestyihin kainaloihin.

3 kommenttia:

  1. Millaisia kokemuksia sulla on ollut? Mä nyt jaarittelen taas, mutta ihan pakko vaihtaa kokemuksia :D Mä tein kanssa nyt vähän aika sit tosiaan ensimmäistä kertaa itse ja kriteerinä oli, että kaikki ainekset tulisi löytää kotoa. Meillä oli peruna- ja maissijauho loppuneet, niimpä korvasin ne talkilla. (Mies halusi ostaa ennen vauvan syntymää, vaikka käytännössä perunajauho ajaa saman asian...lisäksi silloin liikkui huhuja talkin syöpävaarallisuudesta, joten vauvalle sitä ei taidettu laittaa kun kerran...). Jotkut dödöt sisältää talkkia, joten ajattelin, että tähän se sopii. Kookosrasvaa ei ollut, joten korvasin sen Eucalyptysta sisältävällä, viilentävällä jalkavoiteella. (Miettien samalla, että tukkiikohan se kainalon huokoset). Nykyään olen sitä mieltä, ettei mitään viilentäviä voiteita tarvita vaan voiteen saa viileäksi kun sen tyrkkää lumihankeen tai jääkaappiin xD Mutta, yritän nyt tosiaan käyttää pois kaiken, mitä olen joskus kokenut tarpeelliseksi xD... Ruokasoodaa oli, sitä on tullut kotiin mummon jäämistöistä ja vaihtarikämppiksiltä, kun ovat pois muuttaneet. Eteerisistä öljyistä olen tarkka hajuherkkyyden vuoksi, mutta tiputin tipan kaksi hierontaöljystä, joka niitä sisälsi. Koostumus oli kuitenkin lopulta miellyttävä mutta en vielä osaa sanoa tehosta. Eikä mitään kutinaa tai näppylää ole ilmaantunut. Ensin hipaisin dödön jämät suoraan astiasta, jossa sitä tein, että ainekset tulee mahd. hyvin hyödynnettyä. Muutoin laitoin dödön tyhjään dödöpurkkiin, josta sai kannen auki. (Loppuun käytetty voidemainen dödö. Dödön olin alun perin ottanut käyttöön appivanhempien mökiltä...emme pitäneet miehen kanssa järkevänä sitä, että mökillä säilytetään 4! erilaista deodoranttia, kun sieltä ollaan monta kuukautta pois...) Ennen tätä meillä oli miehen kanssa yksi yhteinen tuoksuton dödö esim. erisan tai lv käytössä. Erisan kuitenkin kului aika nopsaan kahden ihmisen käytössä (ja jätti jälkeensä sen muovin). Eilen illalla, kun katselin vielä tuota suolakividödöä luontokaupan sivuilta (kestää käytössä pitkään) niin hokasin, että meillähän on jo lahjana Emendon suolakivisaippua mökillä! Kun sitten tarkastelin tätä vaihtoehtoa, niin siinä sanottiin, että samoin se saippua toimii dödönä. Näin ollen säästyy myös siltä muovilta. https://emendo.fi/tuote/himalajan-suolasaippua/ Näillä siis eteenpäin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyllä yllättynyt deodorantin toimivuudesta eli on ollut käytössä nyt pari kuukautta :-) aluksi laitoin liian vähän, joten hien haju pääsi karkaamaan, mutta kun opin levittämään oikean kerroksen dödöä, ei hiki oo päässyt läpi. Jäljellä vielä on ainakin 8/10 rasiasta eli todella riittoisaa!

      Poista
  2. Hyvä tietää, mäkin alan vakuuttua omasta liemestä, rinnalla käytän vielä tuota hajusteetonta LV:n dödöä, ajateltiin että sen loppuessa pärjätään miehen kanssa tuolla yhdellä omatekoisella ja kun ainekset loppuu niin suolakivisaippua käyttöön.

    VastaaPoista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan