31. tammikuuta 2018

in

10 vinkkiä muovittomaan elämään

muoviton
Joka minuutti yksi rekkalastillinen muovia dumpataan mereen. Joka vuosi yli kahdeksan miljoonaa tonnia muovia päätyy maailman meriin.
Ja se on ainoastaan meidän syytä. Moni ihminen ajattelee, että onpa ekologisuus, eettisyys ja minimalismi tylsää ja kylläpä tavallinen (muovinen) hammasharja on halvempi kuin bambuinen. Kuinka helppoa on ostaa kaupasta muovipakkauksessa olevat omenat sen sijaan, että keräisi itse omenat kestokassiin ja käyttäisi puntarilla punnitsemassa. Miten helppo onkaan heittää se muovinen limsapullo luontoon kuin kantaa kauppaan palautettavaksi. Se kaikki kostautuu, mutta meidän on Suomessa vaikea nähdä sen hirvittäviä seurauksia, vielä.
Mitä enemmän mä luen uutisia ja mitä enemmän sisäistän tietoa ihmisten tekojen seurauksista, mä en pysty sulkemaan silmiäni ja olemaan niin välinpitämätön. Mä en elä täydellisesti ja harva meistä sellaiseen kykenee. Mä oon kuitenkin valmis pistämään itteni likoon, jotta päivä päivältä tekisin aina vain vähemmän päästöjä tälle maapallolle. Kiire on tekosyy. Ihminen tekee kiireen. Me voidaan hallita täysin sitä, mihin halutaan käyttää aikaa ja mihin ei. Lopulta syy on usein laiskuus ja tietämättömyys.
Ajan myötä muovit pilkkoutuvat pieniin palasiin, joita merieläimet syövät. Mikromuovit voivat päätyä myös meidän lautasillemme.
Koska mä oon ollut myös siinä hetkessä, että oon halunnut vähentää muovikulutusta, ymmärrän, että vinkit on sillä hetkellä todella tärkeintä. Niinpä päätin tehdä pienen listan aloittelijalle siitä, miten muovin vähentämisen voi aloittaa.

muoviton-4

10 VINKKIÄ MUOVITTOMAAN ELÄMÄÄN
1 Osta tai ompele itsellesi kestokassit vihannes- ja hedelmäosastoille. Kestopusseja voi käyttää myös muilla osastoilla, jossa tuotteita voi ostaa irtona. Suosi siis irtotuotteita, kuten hedelmä- ja vihannesosastolla.
2 Kanna aina repussa tai laukussa mukana kangaskassia ja kestokassia. Näin yllättävilläkin kauppareissuilla on kassit ostoksia varten. Myös erikoisliikkeissä asioidessa, pyydä ettei myyjä pakkaa tuote(i)tta muovipussiin.
3 Kun ostat vaatteita, tarkista vaatteiden materiaali. Esimerkiksi keinokuituvaatteissa kuten nailonissa ja polyesterissä on lähes näkymättömiä muovisäkeitä, mitkä jokaisen pesun yhteydessä päätyy vesistöihin puhdistamojen ohi suurissa määrin.
4 Jos mahdollista, vaihda muovipulloissa olevat saippuat palasaippuaan. Suurin osa palasaippuoista on pakattu kartonkiseen pakettiin.
5 Kun kaupassa ostat valmispaketeissa olevia tuotteita, valitse se, mikä ei ole pakattu muoviin. Esimerkiksi mehua myydään niin kartonki- kuin muovipulloissa. Jos kuitenkin ostat muoviin pakatun tuotteen, osta niistä se isompi paketti, niin vähennät pakkausmateriaaleja (100ml tuotteeseen menee vähemmän muovia kuin kahteen 50ml).
muoviton-5
Muovi on jo osoittautunut kohtalokkaaksi esimerkiksi merilinnuille. Esimerkiksi kuolleina löydetyistä linnuista löytyy jatkuvasti muovia.
6 Lue. Mitä enemmän kerrytät omaa tietoutta siitä, mikä tuote sisältää muovia ja missä eri muodoissa muovia on, on ostoksia helpompi tehdä. Osa kuorintavoiteista ja suihkugeeleistä sisältää muovihelmiä eikä normaali kuluttaja sitä tiedä ellei asiasta ole lukenut tai kuullut.
7 Mieti, mitä todella tarvitset. Monet kauneustuotteet on muovipurkeissa. Jos tuote ei ole tarpeellinen, säästät niin rahaa kuin muovia.
8 Monet päivittäisessä käytössä olevat tuotteet voi korvata muovin sijaan johonkin muuhun materiaaliin. Esimerkiksi hammasharjoja myydään bambuisia ja huulirasvan voi ostaa metallisessa rasiassa muovisen sijaan.
9 Bee’s wrap eli mehiläisvahakelmu korvaa helposti muovikelmun ja folion käytön. Lisäksi ruoka-astioiden päälle voi laittaa esimerkiksi lautasen sen sijaan, että astian kelmuttaisi muovilla.
10 Valitse puhtaita raaka-aineita. Itse myönnän, että monien purkkien kyljessä on niin pitkä lista ainesosia, joista suurimmasta osasta en ole kuulutkaan. On siis turvallisempaa, mitä enemmän tiedät tuotteen sisällöstä.
Suorat lainaukset: MTV

2 kommenttia:

  1. Onpa kiva blogi! Löysin vasta hetki sitten tänne, mutta vaikutti sen verran kiinnostavalta, että piti jäädä tutustumaan paremmin. Erityisesti nämä minimalismiin ja jätteiden (erityisesti muovin) vähentämiseen liittyvät jutut kiinnostavat, joten kiva että olet kirjoitellut niistä.

    Jään mielenkiinnolla seuraamaan blogiasi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :-) näistä aiheista onneksi tulossa lisää postauksia!

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan