8. joulukuuta 2017

in

Matkakohteena Venäjä

matkakohteenavenäjä-2
Ajastin tämän postauksen niin, että tän tullessa blogiin, mä istun linja-autossa kohti itänaapuria, Venäjää. Mä rakastan matkustamista. Mulle matkustaminen on intohimo, mikä kasvaa matka matkalta. Oon käynyt monessa maassa useampaan kertaan, joista yks on Venäjä.

Mä pidän Venäjästä, venäjän kielestä, sen kulttuurista ja erityisesti Karjalasta. Me kuulutaan ylivieskalaisina Kalajoen rovastikuntaan, mikä järjestää joka vuosi ystävyysseurakuntaan Petroskoihin matkan. Oon aiemmin ollut kahdesti matkalla mukana kavereiden kanssa, mutta tänä vuonna ajateltiin osallistua matkalle yhdessä avopuolisoni Villen kanssa. Mulle tää on viides matka Venäjälle, mutta Villelle ensimmäinen.
Mä tykkään olla asioiden kanssa ajoissa liikenteessä, joten ajattelin antaa muutamia vinkkejä, mitkä kannattaa huomioida ajoissa, kun matkustaa Venäjälle.
matkakohteenavenäjä
Valuutan vaihto. Vaikka isoimmissa paikoissa pystyy maksamaan helposti kortilla, ollaan me käymässä matkan aikana pieniä Karjalan kyliä läpi, mitä varten on hyvä olla käteistä. Lisäksi taksikuskille on helppo maksaa käteisellä. Valuutan vaihto onnistuu helposti pankissa tai sitten rajan ylittäessä yleensä löytyy rahanvaihtopiste. Toki asiaan vaikuttaa, mihin päin matkustaa, mutta itse emme oo menossa turistirysään vaan tavallisille alueille, joihin ei niin matkusteta. Venäjällä toimii ruplat ja sen arvo vaihtelee. Yleensä yksi euro on noin 60–80 ruplaa.
Passi ja viisumi. Venäjälle matkustaessa tarvii viisumin ja sen kanssa kannattaa olla varalta ajoissa liikenteessä. Lisäksi on hyvä muistaa, että viisumiin tarvitsee passikuvan sekä passin tulee olla vähintään 6 kuukautta voimassa matkan alkamispäivästä. Liian pian vanhaksi menevällä passilla ei saa viisumia.
Kieli. Venäjällä kaikki lukee pääsääntöisesti kyrillisin aakkosin. Vaikka kieltä ei pahemmin osaa, on mun mielestä mielenkiintoista ja osin helpottaa, että erottaa aakkoset. Monet tärkeät turistisanat on kuitenkin helppo ymmärtää, jos ne osaa lukea.
Lääkkeet. Jos on reseptilääkkeitä, on tärkeää ottaa mukaan vain matkan aikana tarvittavat lääkkeet resepti mukana.
Jos Venäjälle matkustaa ensimmäistä kertaa, on hyvä lukea netistä ohjeet matkalle. Venäjälle kun voi matkustaa omalla autolla, linja-autolla, laivalla, junalla ja lentäen. Kaikki vaikuttaa samalla tavalla kuin matkan pituus.

Leave a comment:

Lähetä kommentti

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan