9. joulukuuta 2017

in

Lahjoitin hiukset hyväntekeväisyyteen - kahdesti

hiustenlahjoitus-3
Terveelle ihmiselle hiukset on vaan hiusta. Niinpä mä olen päätynyt tänä vuonna lahjoittamaan kahteen otteeseen hiuksia brittiläiselle Little Princess Trust -hyväntekeväisyysjärjestölle.
Mä aiemmin jo viittasin blogissa, että suoritin varusmiespalveluksen heinäkuusta 2016 kesäkuuhun 2017. Tuona aikana en koskenut mun hiuksien pituuteen kertaakaan. Tarkemmin ottaen mun sisko, joka on kampaaja, leikkautti mun hiukset viimeksi vuonna 2015.
Kaikki siis lähti varusmiespalveluksesta. Naisethan saavat suorittaa asepalveluksensa pitkillä hiuksilla, mutta ne tulee olla tiukalla nutturalla niskassa. Vaihtoehtona on siis leikkauttaa hiukset niin lyhyeksi ettei ne yletä korvan päälle tai niin pitkät, että ne saa nätille nutturalle. Mulle vaihtoehto oli nuttura.
Mun kotiutumisen lähestyessä mun hiukset alkoi olla siinä mitassa, että auki ne oli aina edessä. Hiukset pysyi tiukalla letillä niin palveluksessa kuin vapaalla. Kyllästyin ja kolmea viikkoa ennen kotiutumista kysyin mun siskolta, että leikkaisko hän mun hiukset niin, että hiuksia ois kiva taas pitää auki. Lopulta lahjoitettavien lettien pituudeksi tuli 25 senttimetriä. Siltikin mulle jäi reilusti hiuksiin pituutta.
Mä päädyin itse lahjoittamaan omat hiukseni Englantiin, sillä toistaiseksi Suomessa ei ole kohdetta, jonne voi joka päivä hiuksia lahjoittaa. Little Princess Trust -hyväntekeväisyysjärjestö ottaa hiuksia lahjoituksena vastaan ja valmistaa peruukkeja lahjoitettavaksi lapsille, jotka on syystä tai toisesta menettäneet hiuksensa, kuten syöpähoitojen myötä.
hiustenlahjoitus
Nyt syksyllä järjestettiin tukkaoperaatioita ympäri Suomea, jossa pysty lahjoittamaan yhden päivän aikana hiuksia suomalaisille lapsille. Tää operaatio sai tosi paljon osallistujia ihan omalla paikkakunnallakin, missä useampi kampaamo lähti operaatioon mukaan. Asia jäi mun mieleen niin vahvasti, että nyt joulun alla ajattelin ryhtyä hurjaksi ja kampaajasiskoni tullessa vanhemmilleni viikon vierailulle, päätin hyödyntää mahdollisuuden.
Little Princess Trustin sivuilla on selkeät ohjeet hiusten lahjoittamisen kriteereistä ja yksi niistä on se, että hiusten pitää olla vähintään 17 senttimetriä pitkät. Koska mun hiukset eivät olleet kovin pitkät, pyysin mun siskoa, että leikkaisi nyt kyseisen mittaiset pätkät hiuksista, ja sitten mietittäisiin, millaista kampausta jäljellä olevista hiuksista tehtäisiin.
Ilman lahjoitustarkoitusta en olis ikinä uskaltanut leikata hiuksiani näin lyhyeksi. Tää ratkaisu tuntuu kuitenkin hyvältä, sillä mulla on projektina kasvattaa oma hiusten väri takaisin, joten näistä värjätyistä hiuksista pitää kuitenkin päästä eroon jossain vaiheessa.
Nyt joulun lähestyessä pyydänkin pohtimaan, miten voisi tehdä hyvää itselle tuntemattomille ihmisille, mutta jotka tarvitsevat apua. Keinoja on monia, vaikka sitten hiukset leikkaamalla!

LAHJOITTAMINEN ON ÄÄRIMMÄISEN HELPPOA JA OHJEITA ON HELPPO NOUDATTAA.

– Leikattavien hiuksien mitta tulee olla vähintään 17cm pitkiä
– Hiukset tulee pestä shampoolla niin, että ne ovat puhtaat eikä niissä ole muotoilutuotteita tai muuta vastaavia aineita
– Hiukset voivat olla värjätty, kunhan väri on luonnollinen
– Hiukset voivat olla suorat tai kiharat, mutta afro ja rastat eivät käy peruukin tekoon
– Harmaantunutta hiusta saa olla maksimissaan 10%
– Hiukset tulee letittää kummastakin päästä kumilenksulla.
– Leikatut hiukset tulee laittaa uudelleen avattavaan pussiin ja laittaa kirjekuoreeseen.
Ohjeet kannattaa ja tulee lukea järjestön sivuilta uudelleen lahjoitusta tehdessä, sillä ohjeet ovat saattaneet myöhemmin muuttua näistä, mitä minun leikkuuaikana on annettu!

Leave a comment:

Lähetä kommentti

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan